Valtuustotyö alkoi ja luottamuspaikat jaettiin

julkaistu 24.08.2021 kategoriassa

Uusi valtuusto kokoontui eilen ensimmäiseen kokoukseensa. Illan kokous sisälsi lähinnä päätöksiä jo kesän mittaan neuvoteltujen luottamuspaikkojen osata. Tavoitteenani kevään vaaleissa oli päästä lähemmäksi päätöksenteon keskiötä ja ilokseni se toteutui. Kovin paljon syvempään päätyyn ei voi oikeastaan päätyä sillä istun tulevan kauden kaupunginhallituksen pöydässä. Kiitos tästä kuuluu minua äänestäneille sekä erityisesti omalle valtuustoryhmälleni siitä, että ryhmän jäsenet luottivat minun hoidettavaksi tämän painavan pestin.

Vaikka eilen kokoustettiin ensimmäistä kertaa, alkoi valtuuston työ täydellä teholla jo viime viikonloppuna, kun kokoonnuimme suunnittelemaan tulevaa kautta. Viikonlopun ohjelmassa oli mm. asiantuntijaesityksiä Keravan tilanteesta niin elinvoimaisuuden kuin taloudellisen tilanteenkin osalta. Aloitimme myös kaupungin strategian päivittämisen tulevalle valtuustokaudelle.

Talouden tilanteesta olen kirjoittanut jo aikaisemminkin, eikä tilanne valitettavasti ole viime keväästä muuttunut ainakaan parempaan suuntaan. Kuulimme talouden sopeutustarpeen olevan lähemmäs 10 miljoonan suuruinen, mikä on Keravan kokoisessa pitäjässä todella merkittävä summa. Talouden heikko tilanne on osin yllättäväkin: Kerava tuottaa palvelunsa jo nyt äärimmäisen tehokkaasti verrattuna muihin kuntiin ja samaan aikaan myös kaupungin verokertymä pärjää valtakunnallisessa vertailussa varsin hyvin. Miten on siis mahdollista, että talous sakkaa vaikka menot ovat kurissa ja tulokertymäkin pääosin kunnossa?

Asiantuntijapuheenvuoron valtuuston seminaarissa pitänyt Eero Laesterä oli tehnyt analyysiä kaupungin talouden kehittymisestä viime vuosien toteuman ja tulevien vuosien osalta löytyvien ennusteiden pohjalta. Hänen mukaansa perimmäinen ongelma Keravan taloudessa on se, että menojen lisääntymisen vauhti on kääntynyt suuremmaksi kuin tulojen kehitys. Toisin sanoen: menojen lisääntymistä on hillittävä tai tulojen kehitystä on kiihdytettävä. Käytännössä varmaan on pyrittävä toteuttamaan molempia.

Vaikka talouden osalta jumpattavaa näyttäisi riittävän vähintäänkin riittävästi tulevina vuosina, ei meidän Keravalaisten ole syytä vaipua synkkyyteen. Toisena asiantuntijana viikonlopun seminaarissa puhui Timo Aro MDI:stä. Hänen puheenvuorostansa saattoi poimia muun muassa sen, että käytännössä kaikilla mittareilla mitattuna Kerava sijoittuu valtakunnan tasolla parhaan 20 kunnan joukkoon. Ja vielä tuossakin joukossa Kerava kuuluu pääosin kärkipäähän. Kerava on vahva muuttovoitosta nauttiva kunta. Suurin osa muuttovoitostamme syntyy vieraskielisistä asukkaista (pääosin Viron- ja Venäjänkielisistä), mikä tulee ottaa huomioon kaupunkia kehittäessä. On tärkeää, että tunnistamme ne asiat joilla haluamme erottautua muista pääkaupunkiseudun kehyskunnista ja jotka vahvistavat Keravalaista identiteettiä.

Meillä on edessä suuria hankkeita tämän valtuustokaudena aikana. Sote-uudistus tulee nopeammin kuin odotammekaan ja vuonna 2024 siintää Keravan 100-vuotisjuhlat asuntomessuineen. Onkin aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin!

Kuva Clemens van Lay, Unsplash