Autoilu on vaivannut mieltäni jo useamman vuoden ajan. Rehellisyyden nimissä on todettava, että enemmän taloudellisessa kuin ekologisessa mielessä. Huomasin ajautuneeni perinteiseen kierteeseen, jossa auto tuli säännöllisin väliajoin vaihtaa isompaan ja kalliimpaan. Turhamaisuutta parhaimmillaan. Lopulta olin niin syvällä tässä suossa, että pihalla seisoi pääosin käyttämättömänä peltilehmä, joka menetti arvoaan useamman sata euroa joka kuukausi. Oli aika tehdä asialle jotain.
Muutaman viime vuoden ajan olen seurannut päivittäistä rahankäyttöäni ja kategorisoinut menoni. Vajaa kolme vuotta sitten tämäkin harrastus lähti hieman lapasesta, kun aloin budjetoida talouttanut tarkemmin ja kirjata ylös joka ikisen käytetyn euron. Harrastuksensa kullakin.
Kerta toisensa jälkeen löysin itseni pohtimassa keinoja oman kulutukseni vähentämiseksi ja poikkeuksetta katse kääntyi autoiluun ja sen haukkaamaan leijonanosaan menoista. Keskimäärin pelkkiin juokseviin kuluihin (polttoaine, vakuutukset, verot, huollot, jne) kului yli 350 euroa kuukaudessa. Tähän päälle vielä noin 450 euron keskimääräinen arvonalenema kuukaudessa ja kas: autoilun hinnaksi muodoistui aika tarkalleen 800 euroa kuukaudessa. Melko kallista.
Ensimmäinen yritys ratkaista ongelmaa ei suinkaan ollut autosta luopuminen. Kaksi vuosikymmentä autoilua mittarissa omaavana ajatus ei hiipinyt mieleenikään. Ei kai ilman autoa voi pärjätä? Ajattelin, että ongelma ratkeaa toisella autolla. Niinpä kävinkin ehdottamassa autoliikkeessä vaihtokauppaa selkeästi halvempaan ja maltillisempaan menopeliin, jonka arvon sulaminen keväthankien mukana ei sattuisi sielussa niin pahasti. Hyvin nopeasti totesin, että autokauppaa ei ole viritetty vastavirtaan uiville, vaan ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi jäisi auton itse myyminen. Tästä hetkestä taitaa olla aikaa nyt noin pari vuotta. Aika ei siis ollut vielä tuolloin kypsä.
Vuosi sitten otin tavoitteeksi vähentää autolla ajettuja kilometreja. Tämä oli ensimmäinen konkreettinen askel, jonka taustalla oli myös autoiluun liittyvä ekologinen puoli. Tavoitteen takana ei ollut mitään kovin syvällisesti harkittua ajatusmallia, päätin vain tavoitella autoiltujen kilometrien vähentämistä kolmanneksella.
Alkuvuosi näytti autoilun suhteen synkältä. Kuukausi toisensa jälkeen tavoite tuntui saavuttamattomalta eikä kuukausittaisen kilometrikiintiön ylittäminen vaatinut kuin yksittäisen viikonloppureissun maakuntiin. Toisaalta kun autoilua seurasi tarkemmin, niin kävi hyvin nopeasti selväksi, että arkena autoa tuli käytettyä lähinnä vain isompien ostosten kuljettamiseen kaupasta sekä naapurikunnan uimahallissa käymiseen.
Vaimoni kanssa keskustelimme auton tarpeellisuudesta kerta toisensa jälkeen: Jos kaupassa käyntiä siirtäisi entistä enemmän lähikauppaan ja viiden kilometrin matkan uimahalliin liikkuisi pyöräillen, niin tarvitsisiko autoa lainkaan? Miten mökkimatkat hoituisivat? Aihetta pyöriteltiin eri näkökulmista ja lopulta molemmat olimme henkisesti valmiita kokeilemaan autosta luopumista. Ainahan sitä autokaupasta saisi korvaavan tilalle.
Loppukesästä sanat muuttuivat teoiksi, kun veljeni oli vaihtamassa autoaan. Tarpeemme kohtasivat siinä määrin sopivasti, että auto vaihtoi omistajaa. Alkoi uudenlaisen liikkumisen aika.
Lyhyestä virsi kaunis: ei. Voiko ilman omaa autoa elää? Tietynlaisessa elämäntilanteessa kyllä. Nyky-yhteiskunnassa autoilusta täysin irrottautuminen ei ole mielekästä, eikä mielestäni tarpeellistakaan: Isoja tavaroita pitää välillä kuljettaa, kaikkialle ei pääse julkisilla järkevästi ja välillä tiukat aikataulut mahdollistuvat vain auton avulla. Jos perheeseemme kuuluisi pieniä lapsia, niin tuskin edes ajattelisin autotonta elämää.
Omalla kohdalla omasta autosta luopumisen on mahdollistanut sopiva työtilanne ja asuminen kompaktissa kaupungissa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Sekä tietysti lähellä asuvat sukulaiset, joilta autoa on tarvittaessa voinut lainata. Puolen vuoden aikana olemme lainanneet autoa mm. kaatopaikkakuormien viemiseen, mökkimatkoihin sekä kummilasten kanssa touhuamiseen. Oman helpotuksensa on tuonut myös yhteiskäyttöinen mökki, jonne matkat ovat pääosin sujuneet muiden kyydissä.
Oma auto tuo liikkumisen vapautta. Olisi epärehellistä sanoa etteikö omasta autosta luopuminen olisi vaikuttanut myös jollain tapaa negatiivisesti omaan elämään. Pidemmällä asuvien sukulaisten ja tuttujen luokse ei tule lähdettyä yhtä herkästi, julkisilla liikkumiseen kuluu monesti hieman enemmän aikaa kuin omalla autolla ja kimppakyytien järjestelyyn menee aina oma energiansa. Jopa limupullojen haku kaupasta pitää suunnitella, ainakin jos meinaa ostaa useamman kerralla. Tiettyä hymyilyä kanssaihmisissä aiheuttaa myös jo virkeimmät päivänsä nähneet koiramme, joita aika ajoin kuljetamme vanhoilla kaksosten rattailla.
Sen sijaan talvipyöräily pimeässä ja pakkasessa ei ole toistaiseksi suuremmin harmittanut, mikä oli etukäteen yksi isoimpia epäilyksenaiheita päätöstä tehdessä. Ja tarjoaahan se hyvän perusteen päivittää varusteita. Myöskään taksilla ajelu ei ole lisääntynyt, vaikka näin ajattelin tapahtuvan. Ehkä se on laskettava pinta-alaltaan pienellä paikkakunnalla asumisen hyötyihin.
Nyt kun autottoman elämän makuun on päässyt, niin kynnys kävellä autokauppaan on noussut kyllä melko suureksi. Vaikutus henkilökohtaiseen talouteen on selkeä eikä oman hiilijalanjäljen pienentäminenkään varsinaisesti harmita. Toisaalta hyväksyn sen, että elämäntilanteen mahdollisesti muuttuessa myös tätä päätöstä on voitava tarkastella uudestaan. Ei siis turhaa hirttäytymistä idealismiin, vaan järki edellä tässäkin asiassa. Toistaiseksi hyödyt ovat selkeästi ylittäneet haitat.
Seuraan teknologian kehittymistä tarkasti ja odotankin innolla lähivuosina tapahtuvaa sähköautojen läpimurtoa. Toivottavasti yhteiskunta ymmärtää jatkossa myös Suomessa tukea tätä muutosta paremmin kuin tähän asti. Ekologisesti sähköauton hankkiminen olisi helpommin perusteltavissa kuin perinteisempi fossiilisilla kulkeva menopeli, vaikka toki molemmissa valmistus aiheuttaa oman rasituksensa ympäristölle. Samaan aikaan on todettava, että ei sähkö tee yksityisautoilusta ainakaan toistaiseksi yhtään sen järkevämpää taloudellisesti kuin fossiilisilla ajaminenkaan. Kallista se on joka tapauksessa.
Tiiviseen kaupunkiympäristöön kuuluu mielestäni tehokas julkinen liikenne. Se on myös avainasemassa, mikäli yksityisautoilua halutaan vähentää ja siten hillitä ilmastonmuutosta. Ja olisihan se hienoa, että kaupunkikuvan suunnittelussa painopistettä voitaisiin entisestään siirtää ihmisläheisemmäksi samalla kun autoilun vaatima tila vähenisi. Uskon, että jatkossa erilaiset autojen yhteiskäyttöpalvelut yleistyvät myös pääkaupungin ulkopuolelle ja että oman auton omistaminen muuttuu suurimmalle osalle ihmistä vielä omana elinaikanani tarpeettomaksi. Ainakin toivon näin tapahtuvan.