Viimeisen reilun vuoden ajan olen työskennellyt jälleen täysipäiväisesti konsultoinnin parissa. Yrityskuvioiden muutosten myötä taakse jäivät tiimin kanssa tuotteen rakentaminen, lätkämailaefektin tavoittelu ja startup-pöhinä. On myönnettävä, että pienellä tiimillä isojen haasteiden kanssa työskentely on varmasti yksi antoisimmista tavoista työskennellä. Toki startup-maailmassa siihen liittyy älyttömän paljon myös asioita, jotka sitten syövät aikaa varsinaiselta tekemiseltä: “Riittääkö rahat ensi kuun liksoihin? Onko kasvu riittävää? Mistä löydetään rahoittajia?”. Vaikka tuosta ajasta ei olekaan kulunut vielä kovin kauan, niin muistot alkavat jo pikku hiljaa saada jos ei kultaista, niin ainakin hopeista reunusta. Sitä osaa jo hymyillä itse tehdyille työpöydille ja ensimmäisille markkinointivideoillekin.
Työnkuvana konsultointi ei sinänsä ole ollut mitenkään uutta. Olen käytännössä tehnyt sitä koko työelämäni ajan tavalla tai toisella ja viihdyn varsin hyvin asiakasrajapinnassa. Konsultin arki ei aina ole kaikista hohdokkainta ja aikanaan yrittäjäksi lähtemisen yhtenä kipinänä oli päästä eroon konsultoinnista. Jälkikäteen ajateltuna muutokseen ei ajanut ehkä niinkään itse konsultointityö, vaan tapa jolla sitä isohkoissa konsulttitaloissa tehdään. Toki aina välillä on myös hieman haastavaa nähdä oman työn merkitys ihmiskunnan eteenpäin viemissä, kun taistelee pahimmillaan kymmeniä vuosia vanhojen järjestelmien oikkujen kanssa. Miten itsenäisenä konsulttina työskentely sitten eroaa perinteisessä konsulttitalossa työskentelystä?
Yksi isoimmista eroista on eittämättä se, että kukaan ei ole kertomassa mitä sinun tulisi tänään tehdä. Luonnollisesti asiakkaan kanssa sovitut asiat ohjaavat tekemistä, mutta niidenkin suhteen olet itse loppuviimeksi siunauksesi antanut. Aikaa ei tarvitse käyttää tyhjänpäiväisen excelin täyttämiseen vain sen takia, että joku ylemmällä organisaatiotasolla on näin hyväksi kokenut. Vain tekeminen merkitsee. Samoin pystyt itse määrittämään mihin suuntaan liiketoimintaasi profiloit, ts. minkä alan ammattilainen haluat olla eikä sitä määritä julkisessa kilpailutuksessa olevat sertifiointitarpeet.
Klassisen sanonnan mukaisesti vapauden mukana tulee myös vastuu. Valitettavasti elämme vielä maailmassa, jossa työpanosta pääosin mitataan ajassa. Erityisesti konsultoinnissa tämä on lähes poikkeuksetta tapa, millä tuotettua arvoa mitataan. Myyn siis käytännössä aikaani. Tämä konkretisoituu erittäin tehokkaasti, kun olet surffannut netissä puolet päivästä eikä asiakastyöt ole edenneet odotetulla tavalla. Työntekijänä se ei tilinauhassa oletettavasti juurikaan näkyisi, mutta yrittäjänä “laiskottelun” hinta konkretisoituu hyvin nopeasti.
Tällä kolikolla, niin kuin monella muullakin, on kääntöpuolensa. Mikäli asiakkailla on töitä tarjolla niin paljon kuin vain kauramoottorissa riittää energiaa, kasvaa houkutus takoa tunteja sisään mahdollisimman paljon. Tämä toki näkyy positiivismerkkisenä taloudellisessa tuloksessa, mutta ei välttämättä elämänlaadussa tai yrityksen pitkän ajan kehityksessä. Sitä myytävää aikaa kun on kaikille siunattu vain rajallinen määrä. Sama efekti on toki nähtävissä agressiivisella tulospalkkauksella isommissakin ympyröissä.
Perinteisessä konsulttitoiminnassa työntekijän tehokkuutta mitataan laskutusasteella. Tietyssä mielessä tämä on toki luonnollista, koska bisneshän perustuu työntekijöiden ajan myymiseen. Mitä suurempi osa ajasta saadaan myytyä, sen parempi tili yrityksen omistajille. Valitettavasti tässä mallissa ei pitkän päälle työntekijän ja työnantajan etu kuitenkaan kohtaa. Projekteja kun saadaan monesti myytyä sen takia, että vastaavia hommia on tehty ennenkin. Toisin sanoen oppimiskokemukset jäävät monesti hyvin laihoiksi. Työnantajien kilpaillessa pätevistä työntekijöistä, nousee mahdollisuus oman tietotaidon kehittämiseenkin varmasti nykyään jossain määrin esiin rekrytointipuheissa. Raadollinen totuus taitaa kuitenkin olla, että omistajien ja johdon tulostavoitteet viime kädessä määrittävät jäävätkö puheet vain korulauseiksi.
Itse näen välttämättömyytenä, että tietotyöläinen kehittää jatkuvasti osaamistaan. On mahdotonta kuvitella, että millään muulla tavalla voisi kyetä säilymään arvoa tuottavana tekijänä markkinassa. Maailma muuttuu yhä nopeammin ja erilaisia teknologiaratkaisuja tulee markkinoille kuukausittain. Siirtyminen pilvipohjaisiin ratkaisuihin kiihdyttää muutosta entisestään. Yhä enenevässä määrin kovin kysyntä ei olekaan niistä henkilöistä, jotka ovat tehneet samoja asioita ennenkin, vaan niistä jotka pystyvät auttamaan siirtymisessä uuteen. Myös yritysten valmius ottaa nopeampia askelia kohti uusia ratkaisuja on kehittynyt.
Itsenäisenä konsulttina toimiessa saan itse päättää mikä riittää. Voin itse arvioida, että onko tärkeämpää tiristää viimeinenkin laskutettava tunti kalenteriin, vai käytänkö sittenkin aikaani uuden opiskeluun ja itseni kehittämiseen. Tätä blogia kirjoittaessani törmäsin Henrik Knibergin (valmentaa mm. Spotify:llä) kirjoitukseen, jossa hän kertoo varaavansa viikostaan kaksi kokonaista päivää “löysää aikaa”, minkä aikana voi keskittyä itse priorisoimiinsa asioihin. Lopputulos:
Slack days forced me to prioritize better. Basically, my supply of billable time was reduced by 40%. So I had to start getting WAY more restrictive with which types of clients I’d accept. I had to start thinking deeply about my priorities – what do I actually want to do? So I ended up with fewer engagements, but much more interesting work and interesting companies. Companies like Skype, Lego, and Spotify. I learned a lot and (thanks to slack days) took the time to spread some of that knowledge via books/articles/videos/talks. And that increased demand for my time, which allowed me (forced me!) to be even more selective about which clients to work with. With less billable time I expected to earn less, but actually I ended up earning more (although that has never been the goal).
Henrikin tapauksessa siis löysän antaminen omille asioille on ollut myös taloudellisesti kannattava siirto. Tämä lienee enemmän poikkeus kuin sääntö, mutta ei siis mahdotonta.
Itsensä kehittäminen on erittäin vahvasti sidoksissa edellisen kohdan mahdollisuuteen määrittää miten aikaansa (ja rahojaan) käyttää. Tämä on ylivoimaisesti suurin etu, jonka koen itsenäisenä konsulttina toimimisessa olevan. Olen aina käyttänyt kohtuu paljon aikaa siihen, että luen alaan liittyvää kirjallisuutta, lähinnä artikkeleja ja blogeja. Aikaisemmin tämä on kuitenkin täytynyt tehdä päivätöiden päälle, vaikka koen että kyse on nimenomaan oman ammattitaidon ylläpitämisestä. Koska vuorokauden tunnit ovat rajalliset, on päivien piteneminen luonnollisesti pois jostain muusta, monesti niistä elämänlaadun kannalta oleellisista, oikeasti tärkeistä asioista.
Itsensä kehittämistä voi myös tehdä kovin monella saralla. Olen aina ollut kiinnostunut työtapojen kehittämisestä ja tehokkuuden parantamisesta. Nämä toki liittyvät jossain määrin myös integraatiokonsultin arkeen, mutta en ole koskaan tehnyt asiakastöinä näihin liittyvää konsultointia. Myöskään tämä blogikirjoitus ei varsinaisesti liity ammatilliseen osaamiseeni, mutta menee kalenterissani kehitys-sarakkeeseen. Haluan kehittyä kirjoittamisessa ja siten olen valmis käyttämään aikaani (ja rahojani) tämän tekstin tuottamiseen. Viime viikolla käytin päivän siihen, että olin katsomassa Nordic Business Forumin live-streamia Microsofin Fluxissa. Näiden aktiviteettien hyödyllisyyttä minun ei tarvinnut perustella kuin itselleni.
Vaikka Henrik kirjoittaakin omista kalenterivarauksistaan siihen sävyyn, että ei sen kummemmin suunnittele niiden sisältöä, niin itse koen että tässäkin kategoriassa vapauden myötä tulee vastuu. Minä ainakin tunnun saavan huomattavasti paremmin asioita aikaiseksi myös itseni kehittämisen saralla, mikäli olen selkeästi varannut sille ajan kalenterista ja suunnitellut etukäteen mitä tulen tekemään. On sitten kyse koodaamisesta, kirjoittamisesta tai (v/b)logien kahlaamisesta.
Tätä ei oikein voi täysimääräisesti laittaa seuraukseksi itsenäisenä konsulttina toimimisesta. Ehkä kyse on enemmänkin onnekkaista sattumista. Teen tällä hetkellä arviolta 80% työajastani etätöinä kotitoimistostani. Sinänsä etätyön hyötyihin ollaan heräämässä yrityskentässä kautta linjan, mutta käytännöt ovat monesti hyvin kaukana vielä todellisesta työnteon vapautumisesta. Monessa yrityksessä etätyömahdollisuuksia kyllä hehkutetaan juhlapuheissa, mutta käytäntö onkin sitten jotain muuta. Esimerkiksi “lupa” tehdä päivä viikossa etätyötä ei mielestäni ole todellista etätyön mahdollistamista. Omalla kohdallani voin oikeastaan vain kiittää joustavia asiakkaita, jotka ovat olleet etätyön mahdollistamisen eturintamassa. Aikana, jolloin palaverit pidetään lähes poikkeuksetta konferenssipuheluina, monesti maarajojen yli, ei ole mitään järkeä käyttää tuntitolkulla aikaa vain siihen, että siirtyy kotiovelta työpaikan puhelinkoppiin. Myös avokonttoreiden ongelmiin on alettu pikku hiljaa herätä. Keskeytysten vaikutusta työtehoon on tutkittu ja negatiiviset vaikutukset ovat kiistattomat.
Etätyö vaatii luottamusta. Luottamusta siihen, että henkilö todella tekee työnsä. Eroaako tämä sitten lähityöstä? Mielestäni ei pitäisi erota. Meidän tulisi päästä yli olan yli kyttäämisestä myös toimistoissa. Aivan liian paljon aikaa hukkuu vain työnteon näyttelemiseen. Tämäkin on osa tietotyön muutosta. Uskon että joskus tulevaisuudessa kykenemme vielä hyväksymään sen, että työtä pitäisi mitata tulosten eikä siihen käytetyn ajan perusteella.
Etätyömahdollisuutta ei tulisi myöskään käyttää väärin. Liian paljon on tarinoita siitä kuinka etätyöpäiviä käytetään siihen, että podetaan krapulaa tai ollaan kalassa. Etätyöpäivän tulisi olla samanlainen työpäivä kuin minkä tahansa muunkin eikä työnantajan tulisi kärsiä heikommista tuloksista sen seurauksena. Toisin sanoen myös olosuhteiden tulee olla työnteon kannalta riittävät. Itse olen pyrkinyt varustamaan kotitoimistoni vähintään samantasoiseksi kuin mikä tahansa tietotyöläisen toimisto: sähköpöytä, riittävästi näyttöjä, skanneri, tulostin, rauhallinen tila puheluille, jne.
Maailmalla on myös täysin etätyötä tekeviä yrityksiä, kuten Buffer. Tämäntyyppisistä yrityksistä tuskin yksikään kiistää sitä, että etätyöhön liittyy myös omat ongelmansa. Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja ja kanssakäynti muiden kanssa on oleellinen osa elämää. Tätä on pyritty ratkomaan erilaisilla viestintäratkaisuilla tai esim. siten että kaikkien henkilöiden työpisteeltä jaetaan videota ilman ääntä. Tällä tavoin voidaan luoda illuusio siitä, että ollaan läsnä, vaikka kukin olisikin eri puolilla maailmaa. Samoin moni tekee osan päivistään esimerkiksi kahviloissa tai yhteisöllisissä työtiloissa. Olen itsekin pohtinut, että pidemmän päälle voisi olla fiksua tehdä aina aika ajoin töitä myös kotitoimistoa virikkeelisemmässä ympäristössä. Toki käyn tasaisesti asiakkaiden tiloissa tekemässä töitä, mutta itsensä altistaminen kokonaan erilaisen ympäristön vaikutukselle voisi olla hyödyllistä.
Kirjoituksen edetessä on lähes jokaisessa kohdassa ollut omat hyötynsä ja haasteensa. Itsenäisen konsultin talous ei ole poikkeus. On kiistatonta, että hyvässä työtilanteessa yrittäjänä toimiminen on kannattavaa. Tämä lienee kokolailla itsestään selvää, koska myös se omistajan siivu jää omaan taskuun. On toki muistettava, että kun skaalausvara on rajoitettu omaan aikaan, niin mitään miljoonabisnestä ei tällä mallilla luoda.
Yrittäjyys ylipäätänsä, ei siis vain itsenäisenä konsulttina toimiminen, on ollut erittäin valaiseva kokemus siihen mitä kaikkea työntekijä saa valmiina. On eläkkeitä, vakuutuksia, taloushallintoa, työterveyshuoltoa, lisenssejä, koulutuksia ja työkaluja. Kaiken tämän pyörittämiseen käytetään niin aikaa kuin resurssejakin, joista työntekijänä ei tarvitse pääsääntöisesti huolehtia millään tavalla. Melkein tekisi mieli suositella jonkinlaista “miniyrittäjyyttä” osaksi koulutusjärjestelmää, uskoisin että siitä olisi hyötyä.
Se kolikon kääntöpuoli liittyykin sitten siihen heikkoon työtilanteeseen. Yhdenkin asiakkaan menetys saattaa muuttaa merkittävästi toiminnan taloudellista mielekkyyttä. Kulut käytännössä juoksevat riippumatta siitä onko myytävälle ajalle kysyntää. Onkin oltava kaukaa viisas ja varauduttava hyvinä aikoina myös niihin heikompiin. Taloutta on myös mietittävä kokonaisvaltaisesti: “Jos käytän tällä viikolla kolme päivää koulutukseen, joka maksaa 2000 euroa, niin paljonko joudun myymään aikaani enemmän, jotta saan paikattua syntyneen loven yrityksen kassassa?” Vastaus ei ole 2000 euroa jaettuna tuntilaskutuksella, koska myös se “menetetty” kolme päivää pitäisi paikata. Yht’äkkiä 2000 euron koulutuksen hinta onkin jotain ihan muuta. Ja tästä päästään taas pohtimaan sitä, että mikä riittää ja miten aikansa käyttää tehokkaimmin.
Yrittäjän taloutta pohtiessa ei voi myöskään sivuuttaa sitä tosiasiaa, että jos asiat menee pieleen, niin yrittäjä on todella omillaan. Eläkejärjestelmä muistuttaa lähinnä laillistettua ryöstöä eikä yhteiskunnan tuki juuri sen kummoisempi ole esimerkiksi pitkäaikaisen sairastumisen kohdatessa. Sukanvarteen on siis syytä jemmata ratkaisuja myös näiden varalle.
Tämän kysymyksen ääreltä löydän itseni yhä uudestaan ja uudestaan. Luonnollisesti taloudelliset seikat ohjaavat aika merkittävästi tekemistämme, mutta tulisiko sen kuitenkaan toimia niin isossa roolissa? IT-alalla, jossa palkat ovat keskimäärin varsin hyvät, ei pieni uhraus palkassa välttämättä aiheuta juuston häviämistä leivän päältä. Jos sitä vastaan pystyy viemään elämäänsä kohti mielekkäämpiä työtehtäviä, niin onko se sen arvoista?
Omalla kohdallani toimiminen itsenäisenä konsulttina on ainakin antanut tilaa pohtia sitä miksi minä teen töitä. Ja sitä minkälaisia töitä haluan tehdä tulevaisuudessa. On vaikea kuvitella, että nykyinen tila olisi jotenkin kiveen hakattu. Enkä niin haluaisi olevankaan. Mutta tähän elämänvaiheeseen se minun kohdallani sopii ja toimii mahdollistajana tämänkin blogikirjoituksen syntymiselle.
Rohkaisen itse kutakin aina aika ajoin pysähtymään työnsä ääressä ja puntaroimaan sen merkitystä oman hyvinvoinnin, kehityksen ja elinpiirin näkökulmasta!