Avoimuutta aloitekäytäntöihin

julkaistu 30.11.2020 kategoriassa politiikka

Tein tänään valtuustoaloitteen aloitekäytäntöjen parantamiseksi. Politiikan tekemisessä eletään tällä hetkellä koronan takia eräänlaista hybridi-mallia, kun käytäntöjä pakon edessä sähköistetään (kokoukset, allekirjoitukset, jne). Myös valtuustoaloitteisiin liittyvät käytännöt kaipaavat (koronasta riippumatta) tuomista tälle vuosikymmenelle.

Ehdotan, että aloitteiden käsittelyssä luovutaan paperisista aloitteista ja että ne allekirjoitettaisiin sähköisesti. Tämä vähentäisi valtuuston kokouksissa tapahtuvaa paperien kierrätystä ja lisäisi avoimuutta sen suhteen kuka valtuutetuista on tosiasiallisesti kannattanut mitäkin aloitetta.

Tämän lisäksi aloitteessa esitetään sitä, että kaupunki julkaisisi aloitteet ja niiden käsittelyn tilanteen verkkosivuillaan. Tällä hetkellä aloitteet häviävät pöytäkirjojen kirjauksiin eikä selkeää kuvaa kunkin aloitteen käsittelystä ole millään muotoa käytännöllisesti saatavissa. Aloitteiden julkaisu ja arkistointi keskitetyssä paikassa lisäisi päätöksenteon avoimuutta ja sitä kautta toivottavasti lisäisi luottamusta yhteiseen päätöksentekoon.

Ohessa aloiteteksti kokonaisuudessaan:

Valtuustoaloite - Avoimuutta aloitekäytäntöihin

Valtuutetuilla ja valtuustoryhmillä on kaupungin hallintosäännön mukaisesti oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Viimeistään nyt korona-pandemian myötä on käynyt ilmeiseksi, että aloitteisiin liittyvät käytännöt kaipaavat Keravalla päivittämistä ja askelia sähköisen käytännön suuntaan onkin jo otettu.

Paperisten aloitteiden kierrättäminen allekirjoitusten keräämiseksi valtuuston kokouksen aikana on epäkäytännöllistä ja kokouksen kulun kannalta häiritsevää. Usein aloitteet eivät saavuta lähellekään kaikkia valtuutettuja kokouksen aikana. Jälkikäteen on mahdotonta todentaa ketkä valtuutetuista ovat tosiasiallisesti kannattaneet aloitetta ja ketkä eivät. Valtuustoaloitteiden käsittely tulisikin pysyvästi sähköistää siten, että paperisista aloitteista luovuttaisiin ja aloitteiden allekirjoittaminen tapahtuisi sähköisesti.

Aloitteet, joita ei ole edellisen vuoden loppuun mennessä käsitelty loppuun tuodaan valtuustolle kerran vuodessa tiedoksi. Muuten aloitteet pyörivät omalla painollaan toimielimestä toiseen kaupunginhallituksen valmistelun mukaisesti. Tämä käytäntö on päätöksenteon avoimuuden kannalta ongelmallinen, koska aloitteiden käsittelyn seuraaminen on huomattavan haastavaa. Kaupunkilaisten on käytännössä mahdotonta seurata itseään kiinnostavien valtuustoaloitteiden käsittelyprosessia. Tehtyjen aloitteiden historia katoaa myös täysin pöytäkirjojen merkintöihin.

Aloitteiden julkaisu omana osionaan kaupungin verkkosivuilla mahdollistaa niihin liittyvän käsittelyprosessin helpon seuraamisen sekä lisää päätöksentekoon liittyvää avoimuutta. Tuomalla selkeästi esiin aloitteiden sisältö, allekirjoittajat ja käsittelyprosessin tila lisätään myös kaupunkilaisten mahdollisuuksia osallistua julkiseen päätöksentekoon luottamushenkilöiden kautta. Valtuustokausien yli kattava julkinen arkisto aikaisemmin tehdyistä valtuustoaloitteista saattaisi lisäksi jopa vähentää hyvin samansisältöisten aloitteiden tekemistä ja siten säästää viranhaltijoiden valmistelutyötä. Useissa pääkaupunkiseudun kunnissa onkin jo siirrytty käytäntöön, jossa valtuustoaloitteet julkaistaan ja arkistoidaan kunnan verkkosivuilla omana osionaan (esimerkiksi Tuusula, Espoo, Helsinki).

Keravan kaupungin strategian yksi keskeisistä teemoista on “Sydämessä keravalainen”. Strategiassa linjataan seuraavasti: “Kehitämme viestintäämme asiakaslähtöiseksi niin, että tarvittava tieto on helposti löydettävissä ja selkeästi esitettyä.”.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Keravan kaupunki sähköistää pysyvästi valtuustoaloitteiden käsittelyn sekä aloittaa aloitteiden julkaisun ja arkistoinnin verkkosivuillaan.

Kuva: Romain Dancre, Unsplash