Työ valtuustossa jatkuu

julkaistu 15.06.2021 kategoriassa politiikka

Kiitos äänistänne! 129 ääntä kantoi toiselle kaudelle Keravan kaupunginvaltuustoon. Tarkalle meni tälläkin kertaa, mutta lopulta sain ryhmämme seitsemännen valtuustopaikan. Nöyrin mielin kiitän saamastani tuesta. Tästä on hyvä jatkaa ensimmäisellä kaudella kerätyn kokemuksen kera kohti uutta vaalikautta.

Vihreiden valtuustoryhmä menetti näissä vaaleissa kaksi paikkaa. Jonkinlaisen itsetutkiskelun paikka tässä luonnollisesti siis on, jotta osaisimme tehdä paremmin asukkaita palvelevaa politiikkaa tulevalla kaudella. Mikäli sinulla on teemoja (tai yksittäisiä asioitakin), joihin mielestäsi tulisi jatkossa erityisesti kiinnittää huomiota, niin otan mieluusti palautetta vastaan. Yhteisen kaupunkimme vuoksi istumalihaksia kokouksissa koetellaan ja onkin tärkeää, että osaamme tuoda asukkaiden mielipiteet esiin asioita päätettäessä.

Tänään punnerretaan pakettiin kuluvan kauden viimeinen valtuuston kokous ja huomenna sitten katse kääntyy jo tuleviin haasteisiin!

Kuva Adi Goldstein, Unsplash