Miksi mukaan kuntapolitiikkaan?

julkaistu 12.03.2017 kategoriassa politiikka

Kuntavaaliehdokkaita alkaa hiljalleen näkyä katukuvassa enemmän ja enemmän. Puolueet järjestävät kampanjoidensa lähtölaukauksia ja sosiaalinen media käy kierroksilla. Vaikka näkyvä osa vaalityöstä alkaa vasta nyt kiihtyä, on taustalla tehty töitä jo pidemmän aikaa.

Ainakin näin ensikertalaiselle tekemisen määrä on ollut yllätys. Jo pelkästään vaalikoneisiin vastaaminen ja omien ajatusten perustelu oli melkoinen urakka. Ehdokasnumeroiden jälkeen painopiste onkin sitten ollut erilaisten vaalimateriaalien suunnittelussa. Onneksi tuli opiskeluaikoina tehtyä vähän myös taittohommia, joten en sentään joutunut aloittamaan ohjelmistojen käyttöä opiskelemalla.

Kun muutaman viikon ajan on käyttänyt merkittävän osan vapaa-ajastaan vaali-hulinoihin, niin on hyvä kerrata ihan itselleenkin, että miksi leikkiin on ylipäätänsä lähtenyt mukaan.

Pelin henki on politiikka

Suurin syy itselläni ehdolle lähtemiseen on halu vaikuttaa kotikaupunkini asioihin. Tämä syy on toki osin itsekäs - kyllähän minä haluan vaikuttaa asioihin siten, että itsellänikin olisi mahdollisimman hyvä asuinpaikka. Uskon kuitenkin, että mitä parempi paikka Kerava on asua yleisesti, sitä parempi se on myös minulle. Kun asiat ovat hyvin, heijastuu se turvallisuuteen, viihtyisiiteen ja yleiseen ilmapiiriiin. Asiat ovat Keravalla mielestäni keskimäärin melko hyvin, mutta aina voisi olla paremminkin.

Jo pidemmän aikaa olen pohtinut, että mikä olisi minulle sopiva kanava päästä mukaan päätöksentekoon. Olen riviasukkaana pyrkinyt osallistumaan aktiivisesti erilaisiin kaupungin järjestämiin yleisötilaisuuksiin ja pitämään itseni mahdollisimman kattavasti perillä kaupungin asioista. Se ei kuitenkaan anna mahdollisuutta olla päättämässä asioista, vain tietoa ja sitäkin todella rajallisesti. Hyvin usein informaatiota ajankohtaisista asioista saa median kautta vasta sen jälkeen, kun asiat on jo lyöty lukkoon. Vaikka poliittinen koneisto ei ehkä muuta asioita yhdessä yössä, on valtuusto kaupungin ylin päättävä elin ja sitä kautta erittäin tärkeä kanava päätöksenteon ytimeen.

En varmasti ole sukupolveni ainoita edustajia, joille politiikkaan herkästi yhdistyy ajatus suhmuroinnista. Nämäkään kuntavaalit ei ole ainakaan hälventäneet tuota mielikuvaa, kun katsoo kuinka naapurikunnassa puukotetaan selkään jopa saman poliittisen ryhmän sisällä. Politiikkaan liittyy myös leimautuminen jonkin tietyn poliittisen ideologian kannattajaksi. Tarvitsisiko kuntatasolla näin olla? Itselleni yksikään puolue ei näyttäydy täydellisenä, toisaalta useimmilla puolueilla on vähintäänkin yksittäisiä ajatuksia joiden takana voisin seistä. Lisäksi jokainen kunta maustaa soppaa omilla erikoispiirteillään.

Keravalla valintani oli loppujen lopuksi helppo - sitoutumattomuus ja Vihreät. Minulla ei sinänsä ole mitään leimautumista vastaan. Toivon kuitenkin, että poliittisen ideologian sijaan leimautuisin “Kerava-ideologian” kannattajaksi, koska se minua on ajanut lähtemään ehdolle. Haluan olla osana muuttamassa poliittista päätöksentekoa avoimemmaksi ja osallistavammaksi. Sitä kautta saamme myös pitkässä juoksussa parannettua asenteita politiikkaa kohtaan.

Toisetkin 100 vuotta Keravalla?

Sukuni on asunut Keravalla jo useamman sukupolven ajan. Iso-iso-isäni Hannes Nurminen perusti viime vuosisadan alkupuolella Keravalle kaupan, joka toimikin keskustassa useiden vuosikymmenien ajan myös isovanhempieni toimiessa kauppiaina. Hannes myös toimi kauppalan esimmäisessä valtuustossa ja oli perustamassa Keski-Uusimaa -lehteä. Voidaankin sanoa, että jonkinlaista sukurasitetta kiinnostuksessa yhteisiä asioita kohtaan on nähtävissä.

Itse olen asunut opiskeluaikoja lukuunottamatta koko ikäni Keravalla, joten minäkin olen ehtinyt nähdä muutaman vuosikymmenen verran kaupungin kehittymistä. Välillä parempaan ja välillä huonompaan. Haluan olla mukana varmistamassa, että Kerava säilyy jatkossakin paikkana, jossa on hyvä asua ja kasvattaa jälkipolvia.

Uusia niksejä työkalupakkiin

Julkinen päätöksenteko on oma maailmansa, jota ei varmasti ymmärrä täysin ilman, että on ollut osana koneistoa. Jotta voisin vaikuttaa mahdollisimman tehokkaasti kotikaupunkini asioihin, tulee minun ymmärtää miten poliittinen järjestelmä toimii esiripun takana. Mitä kanavia kautta asioita edistetään tehokkaimmin? Mikä instanssi mistäkin asiasta oikeasti päättää? Missä vaiheessa asiat päätetään ja minkä vaiheen jälkeen ne ovat lähinnä kumileimasinta vailla?

Uskon, että politiikassa mukana oleminen opettaa omalta osaltaan ihmisten kanssa yhteispeliä ja antaa siten arvokasta kokemusta myös työelämän puolelle. Pelkästään ehdolla olemisen myötä olen tutustunut lukuisiin uusiin ihmisiin, ollut mukana erilaisisssa tempauksissa ja pyörittänyt yhden miehen mainostoimistoa.

On aika

Keravalla kuntavaalit ovat onneksi vielä varsin pienimuotoinen projekti verrattuna esimerkiksi Helsinkiin, jossa bujetit ovat moninkertaiset ja ehdokkailla on lähes poikkeuksetta kokonaisia tiimejä tekemässä kampanjaa. Tästäkin huolimatta on ollut mielenkiintoista nähdä kuinka paljon vapaaehtoistyötä paikallispolitiikan tekemiseen liittyy. Lukuisat ihmiset laittavat joka päivä itsensä likoon paremman - yhteisen - huomisen puolesta.

Olen aina ollut aktiivinen ympärilläni olevissa yhteisöissä. Se on minulle luontevaa ja nautin yhdessä tekemisestä ja itseni likoon laittamisesta. Elämäntilanteeni on rauhoittunut viime vuosina siten, että pystyn melko vapaasti päättämään niin työ- kuin vapaa-ajan käytöstäni ja se osaltaan mahdollistaa aktiivisen osallistumisen paikallispolitiikkaan. On aika antaa oma panokseni kotikaupunkini hyväksi - myös politiikassa.