Kirjoitan tätä blogitekstiä levittääkseni sanaa tapahtumasta, joka on tuonut omaan arkeeni iloa ja uusia ajatuksia viime keväästä lähtien. Kyseessä on Hyvän tulevaisuuden aamukahvit, joita vetää professori Arto O. Salonen.
Konsepti on yksinkertaistettuna seuraava: kootaan ihmisiä virtuaaliseen aamukahvihetkeen kerran kuussa pohtimaan kestävän ja merkityksellinen elämän teemoja. Jokaisella kerralla on oma aiheensa, jonka ympäriltä tapahtuman järjestäjät ovat kutsuneet asiantuntijoita jakamaan ajatuksiaan ja keskustelemaan. Viime kuun teemana oli kulutus, huomenna 1.10. keskustellaan 1,5 asteen elämäntavasta ja kestävästä elämästä.
Ykspilkkuviis Median sivuilta löytyy artikkeli, missä avataan konseptia ja sen taustoja tarkemmin: Arto O. Salonen kutsuu sinut aamukahveille pöyhimään elämän täydellistymisen näkymää.
Aikaisempien aamukahvien tallenteet on katsottavissa Youtubesta, mikäli haluat tutustua aikaisemmin käsiteltyihin teemoihin.
Itselleni nämä aamukahvihetket ovat olleet todella antoisia. Ne antavat kalenteriin varatun mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan omaa elämää ja valintoja. Asiantuntijoiden alustukset ja keskustelu on avannut uusia näkökulmia aiheisiin, joita on toki tullut itse pohdittua aikaisemminkin, mutta joihin on päässyt näiden sessioiden myötä syventymään edelleen.
Aamukahveilla on ollut mielestäni ollut ilahduttavan eteenpäin katsova tunnelma ja tuomiopäivän julistamisen sijaan fokus onkin ollut siinä miten me voimme yhdessä kulkea kohti parempaa tulevaisuutta. Ainakin itse olen kokenut lähteväni näiden kahvien jälkeen huomattavan energisenä kohti päivän muita askareita.
Aamukahvit järjestetään Zoom-tapaamisena kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 8:30. Kahveille voit ilmoittautua täyttämällä kaavakkeen, minkä myötä on mahdollista tilata automaattinen kalenterikutsu myös tuleville aamukahveille: Ilmottautumiskaavake.
Osallistujat eivät pidä kameroita tai mikrofoneja auki, joten siinä mielessä voi osallistua rauhallisin mielin ilman että tarvitsee miettiä joutuvansa keskellä näyttämöä. Ja tietenkin nauttia aamukahvista.
Mikäli omaan ohjelmaasi sopii, suosittelen lämpimästi liittymään meidän muiden mukaan aamukahveille. Seuraavat aamukahvit ovat jo huomenna!
Hyvän tulevaisuuden aamukahvit järjestää SISU-tutkimushanke yhdessä Ykspilkkuviis Median kanssa.